Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Forssan kirkko
Kotimaisia hengellisiä lauluja. Ohjelmalehtinen 10€ Folke Gräsbeck, piano Suvi Lehtonen-Gräsbeck, laulu ja kantele
Suvi Lehtonen-Gräsbeck opiskeli aluksi laulua Päijät-Hämeen konservatoriossa Lahdessa. Sibelius-Akatemiassa hän opiskeli laulua Arja Rislakin, Mirja Klemin ja professori Liisa Linko-Malmion johdolla, ja yksityisesti Anssi Hirvosen johdolla. Vuonna 1995 hän valmistui musiikin maisteriksi, pääaineinaan sekä yksinlaulu että kanteleensoitto.
Suvi Lehtonen-Gräsbeck on usein esiintynyt miehensä, pianisti Folke Gräsbeckin kanssa. He ovat konsertoineet mm. Suomessa, Saksassa, Englannissa, Israelissa, Italiassa, Ruotsissa ja USA:ssa esittäen lied-ohjelmistoa, eritoten suomalaisia lauluja sekä israelilaisia lauluja. Valikoima näistä esitellään MC-kasetilla Kultainen Jerusalem ja CD-levyllä Laulujen laulu (Korkea veisu), sekä kokoelma CD-levyllä Erämaa iloitsee. Suvi ja Folke Gräsbeck vastaanottivat vuonna 2010 elämäntyöpalkinnon Georg ja Ella Ehrnroothin säätiöltä.
Folke Gräsbeck voitti 17-vuotiaana I palkinnon Maj Lind –kilpailussa. Siihen aikaan hän oli päättämässä monivuotiset pianonsoiton opintonsa Turun konservatoriossa Tarmo Huovisen johdolla. Sibelius-Akatemian vakituinen säestäjälehtori 1985–2017, musiikin maisteri 1993 ja musiikin tohtori 2008. Hän on esittänyt yli 400 Sibeliuksen n. 600 sävellyksestä, joista huomattavan osan SIBELIUS KORPPOOSSA – festivaaleilla. Hän on toiminut tapahtuman taiteellisena johtajana vv. 2002–2025. Folke Gräsbeck on äänittänyt yli 50 CD:tä, joista n. 24 sisältyy levy-yhtiö BIS Records AB:n kansainväliseen levysarjaan The Sibelius Edition. Hän on soittanut orkesterin solistina n. 30 eri pianokonserttoa, sekä esittänyt pianosoolo-, lied- tai kamarimusiikkia useissa maissa. Folke Gräsbeck vastaanotti Pro Finlandia -mitalin joulukuussa 2024.
Linkki avautuu uudessa välilehdessä