ELOKUVAI HEISTÄ, JOTKA MUUTTIVAT MAAILMAA

su 15.12. klo 15.00

Forssan seurakuntatalo

MEN & WOMEN WITH THE MISSION

Sarjan aloittaa elokuva hotellinjohtaja PAUL RUSESABAGINAsta joka rohkeudellaan ja viekkaudellaan pelasti yli 1200 Ruandalaista joutumasta hutujen kansanmurhan uhriksi.

Lokakuussa katsotaan huippumalli WARIS DIRIEN elämäntarina köyhästä afrikkalaistytöstä kansainväliseksi muotimaailman tähdeksi. Hänen elämäntyönsä alkaa kuitenkin vasta kun hän alkaa humanitäärisen työn kotimaansa naisten julman kohtelun lopettamiseksi.

Marraskuussa on vuorossa Sir William Wilbeforcen elämästä tehty elokuva AMAZING GRACE - joka kertoo paitsi samannimisestä laulusta, myös yhden miehen onnistuneesta taistelusta kansanvälisen orjakaupan lakkauttamiseksi.

Joulukuun elokuva on intiimi ja koskettava kuvaus Äiti Teresasta joka omisti elämänsä köyhien ja unohdettujen auttamiselle. Elokuva kertoo hänen uskomattoman tarinansa neljän vuosikymmenen ajalta
  • Aikuisille Aikuisille
  • Lähetys- ja avustustyö Lähetys- ja avustustyö
  • Nuorille Nuorille

Linkki avautuu uudessa välilehdessä