Nuorten ilta

to 16.8. kello 19.00 - kello 21.30

Forssan seurakuntatalo

Tervetuloa hengaamaan, pelaamaan ja pitämään hauskaa yhdessä nuokkarille. Tule iltaan juuri siksi aikaa kun siltä tuntuu, ovet ovat auki klo 19-21.30 välisenä aikana

 

Nuorten illat jatkuvat läpi vuoden. Tule nauttimaan hengailusta, pelailusta ja vaikka kupposesta kahvia torstai-iltasi ratoksi.

Nuokkarin aikana tarjolla on tekemistä moneen makuun. Tilasta löytyvät lautapelit, playstation ja eri soittimet toimivat yhdessäolon kimmokkeena koko syksyn ajan.
Tule tutustumaan työntekijöihin, vaihtamaan kuulumisia ja tapaamaan kavereita. Lopulta sitä huomaamatta tutustuukin uusiin ihmisiin...
Tämän kaiken lomassa meistä jokainen voi ottaa osaa illan yhteiseen hartauteen. Hartaus on viikoittain n. 19.30 aikaan. Hartauden päätteeksi tarjolla runsas joukko ilmoituksia tulevista tapahtumista ja toiminnasta.

Ovet ovat auki klo 21.30 asti, joten tule mukaan iltaan juuri siksi aikaa, kun haluat.

Lämpimästi tervetuloa,

tv, Sanna, Marika, Teppo, Tapio, Ile ja Anni


Nuorisotyönohjaaja
Kartanonkatu 16
30100 Forssa

Hei!

 

Olen Marika Haake. Aloitin 23.5.2016 Anniina Aarnion viransijaisena. Toimin varhaisnuorisotyössä ja vastaakin alakouluikäisten kerhotoiminnasta sekä leireistä. Toimin myös nuorisotyössä ja olen mukana rippileireillä sekä erilaisissa nuorten tilaisuuksissa.

 

Odotan innolla tapaavani teitä!

 

Nuorisotyönohjaaja
Kartanonkatu 16
30100 Forssa

https://www.facebook.com/teppo.knuutinen

Hei,

Nuorisotyön tekeminen on itselleni hyvin mieluista ja mukavaa. Monipuolisten työtehtäviini kuuluu niin erilaiset leirit ja retket, nuorten illat sekä tapahtumat.

Olen musikaalinen, laulamisen lisäksi tykkään näppäillä kitaraa sekä soittaa pianoa. Omaa luovaa osaamistani kuvastaa myös intous tehdä draamoja.

Minut tavoittaa hyvin yllälöytyvästä numerosta sekä sähköpostin kautta. Vastaan mielelläni nuorisotyöhön liittyviin kysymyksiin;

Tervetuloa mukaan toimintaan niin wanhat kuin uudet nuoret;

Kappalainen, lapsi-, nuoriso- ja rippikoulutyö
Kartanonkatu 16
30100 Forssa

Olen ollut pappina Forssan seurakunnassa keväästä 2001. Teen työtä erityisesti lasten ja nuorten kanssa ja toimin kasvatussektorin lähiesimiehenä.

Ei kannata hämmentyä, jos pieni päiväkotilainen moikkaa minua kaupan kassajonossa. Hän on saattanut tavata Sanna-papin päiväkodin joulu- tai pääsiäiskirkossa jo monta kertaa :)

Nuoriso- ja rippikoulutyö haukkaa suuren osan arjesta. Vuosittaisesta työajasta melkein reippaasti yli kuukausi vierähtää leireillä. Olen mukana rippiksillä, isosleireillä, nuorten retkillä, jne. ja tietysti myös torstaisissa nuortenilloissa. Lisäksi vastaan rippikoulutyön organisoinnista.

Diakonian viranhaltija
Diakoniatoimisto, ajanvaraukset ja puhelinasiointi, 050 3706 556
Kartanonkatu 16
30100 Forssa

Katso myös

ti 1.5.2018 klo 0.00 - ti 21.8.2018 klo 23.59

Isoskoulutukseen ilmoittautuminen

Tervetuloa mukaan isoskoulutukseen syksyllä 2018