Rippikouluun ilmoittautuminen

 

 

Leirin ajankohtaa valittaessa on hyvä muistaa, että leiriltä ei voi pääsääntöisesti poistua esim. osallistuakseen urheilukilpailuihin tai harjoituksiin.

Ilmoittautuminen tapahtuu sähköisesti Forssan seurakunnan kotisivuilla. Ilmoittautumisen päätyttyä kootaan rippikouluryhmät ilmoittautumislomakkeessa esitettyjen toiveiden pohjalta. Kannattaa huomioida, että koskaan kaikkien ensisijaista toivetta ei voida toteuttaa. Yhteen ryhmään vain n. 20 nuorta ja kovin usein lähes kaikkien ensijaiset toiveet kohdistuvat samoihin ryhmiin. 


Mikäli nuori on kaveriporukkansa ensimmäinen ilmoittuja, hän saa ilmoittautuessaan kaverikoodin. Koodin voi jakaa kahdille kaverille, joiden kanssa haluaa samaan ryhmään. Kaverin tulee kirjoittaa koodi omaan lomakkeeseensa. Huomaa, että kavereiden on koodin lisäksi haluttava samoihin ryhmiin. Mikäli nuori käyttää kaverinsa antamaa kaverikoodia, hän ei enää saa itselleen omaa kaverikoodia. Kaverien pääsemiseksi samalle leirille kirjoita kaverien nimet myös kenttään muuta ryhmäjaossa huomioitavaa.

Onnistuneesta ilmoittautumisesta tulee sähköpostiviesti. Viesti ei kuitenkaan merkitse sitä, ett olisi päässyt ykköstoiveen mukaiseen ryhmään. Ryhmäjako suoritetaan vasta ilmoittautumisen päätyttyä. Ne nuoret, jotka ilmoittautuvat myöhässä, sijoitetaan ryhmiin, joissa on tilaa.

 

Rippikouluryhmä iloitsee