Partio

Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen partiolaiset huolehtivat yhdessä valtakunnallisesta partiokasvatuksesta. Forssan seurakunta toimii paikallisten lippukuntien taustayhteisönä ja tukee vuosittain partiotoimintaa taloudellisesti. Tämän lisäksi seurakunta auttaa lippukuntia katsomuskasvatuksen antamisessa kristillisen uskon osalta.  

Partiolaiset osallistuvat vuosittain seurakunnan tilaisuuksiin, joissa he saavat kirkon tunnustuksen mukaista katsomuskasvatusta. Suomen evankelis-luterilainen kirkko tukee partiolaisia myös koulutusmateriaalilla. Hartausmateriaalin ja toiminnallisten ideoiden kautta lippukunnat pystyvät luomaan omaa ryhmää varten sopivia tapoja hengellisten asioiden käsittelyssä.

Partiolaiset voivat kutsua omiin tilaisuuksiinsa seurakunnan työntekijän pitämään hartauksia ja osallistumaan toimintaan. Vastaavasti partiolaisilla on mahdollisuus päästä tutustumaan seurakunnan toimintaan ja tiloihin yhteistyön myötä.

Partiolaiset ovat mukana avustajina vuosittain seurakunnan eri tilaisuuksissa kuten jumalanpalveluksissa kolehdinkerääjinä tai tekstinlukijoina. Lisäksi partiolaiset keräävät myös kynttilöitä hautausmaalta ja tekevät paljon hyvää työtä seurakunnan eri tilaisuuksissa ja toiminnassa.

Partiolippukuntana Forssassa toimivat:
Forssan Tornitulet ja Tornihaukat

 

 

Forssan Tornitulien ja Tornihaukkojen päivitetyt sivut löytyvät osoitteesta: 

https://forssanpartiolaiset.fi/

 

 

Forssan Tornitulilla ja Tornihaukoilla on myös omat facebooksivut: Ne löytyvät klikkaamalla tästä: https://fi-fi.facebook.com/forssanpartiolaisetLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Lisäksi Koijärven Kurjet Ry on vuonna 1983 perustettu, Koijärven alueella toimiva partiolippukunta.

Koijärven Kurkien päivitetyt sivut löytyvät osoitteesta:
http://kurjet.weebly.com/Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Tällä hetkellä lippukunnan toiminnassa korostuu perheiden mukaan ottaminen toimintaan. Vuoden aikana järjestetäänkin useampikin retki, joka on tarkoitettu ei ainoastaan lippukunnan jäsenille vaan myös heidän perheilleen.
Toinen asia, josta lippukuntamme kerää mainetta, on sisupartiotoiminta. Lippukuntaamme ovat siis tervetulleita myös ne innokkaat partiolaiset, jotka tarvitsevat erityistä tukea partiossa vamman tai pitkäaikaissairauden tai muun ominaisuuden takia. Partio-ohjelmaa sovelletaan osanottajien tarpeiden mukaan.

 

Partiolaisten kokoontumistilat löytyvät Pappilasta

Kolo: kolme kokoontumishuonetta (Pappilan takana)
Tornikamari: toimisto ja johtajiston kokoontumistila (Pappilassa)

Miten pääsen mukaan partioon:Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Joka syksy partiolippukunta järjestää infotilaisuuden, jonka kautta uusilla jäsenillä on mahdollisuus lähteä mukaan partioon. Infotilaisuuden ajankohtaa kannattaa seurata partiolippukuntien omilta nettisivuilta. Partioon pääsee jo 7 vuotta täyttäneet lapset. Mutta myös lasten vanhemmat ja muut aikuiset ovat tervetulleita hyvän harrastuksen pariin!

 

Yleistä tietoa partiosta löytyy osoitteesta: http://www.partio.fi/Linkki avautuu uudessa välilehdessä